Tykkimäen Huvipuistossa vieraillut asiakas on voinut olla Covid19-tartuttava – paikalla olleiden syytä tarkkailla oireitaan

Tykkimäen Huvipuistossa 30.8. klo 14-17 asioineella henkilöllä on myöhemmin todettu Covid19-infektio. Henkilö oli oireeton asioidessaan huvipuistossa, mutta hän on saattanut olla tartuttava.

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymästä Tartuntatauti ja infektioiden torjuntayksikkö on kontaktoinut sairastuneen seurueessa ja välittömässä lähipiirissä olevat henkilöt. Koronavirukseen sairastunut henkilö on tällä hetkellä kotieristyksessä.

– Henkilön seurueeseen kuulumattomien, huvipuistossa tuolloin asioineiden muiden asiakkaiden riski saada tartunta on pieni. Mikäli huvipuistossa samaan aikaan olleilla ilmaantuu oireita, heitä kehotetaan herkästi hakeutumaan hoitoon omassa sairaanhoitopiirissään, kertoo Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen.

Tykkimäen Huvipuisto on toiminut kesän ajan tehostetuin turvatoimin koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Käytössä olevat turvallisuustoimenpiteet on laadittu yhdessä muiden Suomen huvipuistojen ja kansainvälisen kattojärjestön IAAPA:n kanssa. Huvipuiston kävijämäärää on rajoitettu, osa laitteista on ollut pois käytöstä, asiakasopastusta on lisätty ja hygienia- ja turvallisuusohjeista on huolehdittu tarkasti.

– Asiakkaiden sekä henkilökunnan turvallisuus ja terveys on meille tärkeintä, ja huvipuisto on noudattanut koko kesän ajan tehostettuja toimenpiteitä turvallisen asioinnin takaamiseksi. Tapaus on valitettava muistutus siitä, että koronavirustilanne ei ole ohi ja taudin kantaja voi olla oireeton asioidessaan julkisissa paikoissa, toteaa Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen.

Lisätietoja Kymsoten verkkosivuilta: https://korona.kymsote.fi/tykkimakiturnaukseen-osallistuneella-pelaajalla-on-todettu-koronavirustartunta-mahdollisten-altistuneiden-kartoitus-kaynnissa/